keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Sintti Silmusuu Helsingin Kirjamessuilla


Lauantaina 30.10. klo 12:30 - 13:00 @ Helsingin kirjamessut.

Ilja ja Samae esittävät tarinoita ja lauluja Sintti Silmusuusta Helsingin kirjamessuilla, Z. Topelius -lavalla Helsingin Messukeskuksessa. Tervetuloa tapaamaan tekijöitä keikalla ja sen jälkeen Nemon osastolla!

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Kiitos Tampere!


Sintti Silmusuun keikka Tampereen Telakan Poppimonsterit-tapahtumassa 4.9.2010 oli tunnelmallinen ja ainakin esiintyjien mielestä oikein onnistunut.

torstai 26. elokuuta 2010

Sintti Silmusuu Monsters of Popissa


Lauantaina 4.9. klo 12.30-15.00 @ Telakka, Tampere

Tänä vuonna Monsters of Pop laajentaa tarjontaansa myös pienille ihmisille kiinnostavaksi. Telakan lavalle nousevat Sintti Silmusuun lisäksi joensuulainen Varatiikerit-duo. Esitysten välillä voi seikkailla etnomusikologisen osuuskunta UULUn järjestämällä soitinradalla, jonka eri pisteissä voi pieninkin festarivieras tutustua erilaisten instrumenttien saloihin ammattitaitoisella opastuksella. POPPIMONSTERIT -lastentapahtumaan on kaikille ilmainen sisäänpääsy.

Monsters of Pop

maanantai 19. heinäkuuta 2010

Sintti Silmusuu Kainuun Sanomissa

Toimittaja Eija-Riitta Airo-Karttusen arvio Sintti Silmusuu -kirjasta ja levystä Kainuun Sanomissa 30.6.2010 .



tiistai 15. kesäkuuta 2010

Sintti Silmusuu Flow-festivaaleilla

Sintti Silmusuu esiintyy Flow-festivaaleilla sunnuntaina 15.8.2010. Tervetuloa kaikki lapset ja lapsenmieliset!

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Sintti Silmusuu -levyn sanoitukset

Sanat © Ilja Karsikas ja Sanna Karlström, 2010


Minun metsäni
(Karsikas)

Metsä ympäröi mun pienen kotini
se pelastaa mun päivän harmaankin
kun sille laulan, se laulaa takaisin
mutta paljon mua kauniimmin

Kun menen nukkumaan
se hyvää yötä toivottaa
jos joskus harmittaa
metsä kyllä lohduttaa

Metsä tietää kaikki paikat salaiset
Piilot ja onkalot maan alaiset
Metsä puron suulla mulle pulputtaa
niin se juttujansa aina juoruaa

Koivun lehdet supattaa
leppä mulle huiskuttaa
”Tule käymään täällä taas
jo heti huomenna.”

Aikaisin aamulla
metsä minut herättää
sirityksin, kuiskauksin
kertoo, mikä on päivän sää.

Kun menen nukkumaan,
metsä mulle laulaa taas
Se jatkaa tarinaa,
kunnes kanssain nukahtaa.


Uusi tupa
(Karsikas)

Siiliperhe muutti alkusyksystä
pieneen mökkiimme lehtipesästä
jonka katto oli tehty heinistä
ja madot söivät sieniä seinistä

Uusi tupa siis tarvitaan
ennen kuin lumi peittää maan

Vasaroidaan ja sahataan
kunnes harja nostetaan
höylätään ja hakataan, kunnes täysin uuvutaan

Ensin etsitään paikka suotuisa
Mäen laelta, metsän reunasta
kallioilta tai rannalta
mistä vaan, missä aurinko paistaa meille aina

Ei me muuteta risumajaan tikkuiseen
onhan meitä nyt kaksi
Ei veli mahdu sisään vajaan pikkuiseen,
jos Sintti kasvaa suuremmaksi

Uusi tupa siis tarvitaan
ennen kuin lumi peittää maan

Vasaroidaan ja sahataan
kunnes harja nostetaan
höylätään ja hakataan, kunnes täysin uuvutaan

Jo lehti kellastuu ja putoaa
muuttuu metsä puolukoista punaiseksi
Illat viilenee, yöt pitenee
Pian pitää olla valmis talviunille

Uusi tupa siis tarvitaan
ennen kuin lumi peittää maan

Vasaroidaan ja sahataan
kunnes maljat nostetaan
höylätään ja lakataan,
kunnes päästään uuteen taloon nukkumaan

Vasaroidaan ja sahataan
kunnes harja nostetaan
höylätään ja hakataan, kunnes täysin uuvutaan


Isoveljen hölkkä
(Karsikas)

Juoksen lujaa metsätiellä
Isoveli on jo siellä
Oottaa mua polun päässä
Juoksen lujempaa

Huutaa: Tule katsomaan!
Löysin jotain ihanaa
Siellä pieni perhonen
Nyt avaa siipiään

Isoveli on niin vahva
Että kääntyy joka kahva
Mikään ei voi meitä estää
Eikä pidättää

Kun hiiviskeltiin pusikoissa
Luulin, että vainusin jäljet tiikerin
Vaan polku muurahaistenhan
haisi niin kuin makrilli
se nenää kutitti

Juoksen lujaa metsätiellä
Isoveli on jo siellä
Oottaa mua mäen päällä
Juoksen lujempaa

Huutaa: Tule katsomaan!
Löysin jotain kamalaa
Siellä iso hirven läjä
Saa mut nauramaan

Juoksen lujaa metsätiellä
Isoveli on jo siellä
Oottaa mua polun päässä
Juoksen lujempaa

Isoveli pitää huolta
Aina pienen veljen puolta
Kun en juosta jaksa enää,
pääsen syliin lepäämään


Eleonoora
(Karsikas)

Eleonoora lentää ja kiertää maailmaa
Se nähdään aina siellä, missä apua tarvitaan
Pieni poika, joka eilen pallon kadotti
Sen tänään saa takaisin

Mehiläisen väsyneen hän kotiin opasti
Kilpikonnan matkaa viikko sitten joudutti
Maharadjan tyttären hän kerran paransi
Ja lahjaks’ sai palatsin

On Eleonoora paikalla aina
Jos jossain keijukaista tarvitaan
On Eleonooralla mukana taika,
Jolla se saa lapset nauramaan

Eleonoora tuntee kaikki meret vuoretkin
Tietää kaikki kukat, vieraat linnut, kalatkin
Hän kerran matkoillaan näki mustan tulppaanin
Ja raidattoman tiikerin

Alpit, Sumuvuoret, Tyynenmeren atollit
Muistaa Eleonooran ihmeteotkin
Hän kerran laulullaan lumos valaan valkoisen
Ja perhosen talon kokoisen

On Eleonoora paikalla aina
Jos jossain keijukaista tarvitaan
On Eleonooralla mukana taika,
Jolla se saa linnut tanssimaan

Eleonoora lentää ja kiertää maailmaa
Pääskysien kanssa Afrikasta Aasiaan
Texasista Tongaan ja Peräpohjolaan
Ja minne vaan, jos tarvitaan

On Eleonoora paikalla aina
Jos jossain keijukaista tarvitaan
On Eleonooralla mukana taika,
Jolla se saa puutkin kasvamaan

On Eleonoora paikalla aina
Jos jossain keijukaista tarvitaan
On Eleonooralla mukana taika,
Jolla se saa karhut laulamaan


Aamun kaupunki
(Karsikas)

Kaupunkiin mä saavun
läpi portin kultaisen
Ali tuhansien kaarien,
viertä muurien

Kaupunki hiljalleen heräilee
ikkunoista aurinko häikäisee
On torilla jo hulinaa kuin basaarissa
ja ihmeellisempää kuin unissa

Punaista ja violettia hameenhelmaa
räikeää sinistä kangasta
Turkoosia lasia ja kummallinen rasia
kalojakin on lasikulhoissa

Yksi ostaa mitä vaan,
toinen myy aivan samaa
kolmas harhailee,
neljäs tietä kyselee

Yksi villasukat parsii
toinen niitä kuluttaa
kolmas paitaa ompelee
neljäs sitä himoitsee

Yksi valokuvaa Pentin
toinen kuvaa talentin
kolmas lehteen kirjoittaa,
kun neljäs puhui potaskaa

Yksi nurmikkoa leikkaa
toinen heittää kuperkeikkaa
kolmas lautasia täyttää
neljäs niitä tyhjentää

Yksi julistetta liimaa
toinen kysyy pitkää siimaa
kolmas presidentin maalaa
neljäs maata hallitsee

”Kai kaupungissa tässä yhä rauha vallitsee”
miettii poliisi, kun yksin
torin laitaa astelee

Vaan kohti iltaa värit vähenee
väki koteihinsa rientää
jään yksin yksikseen

Kunnes jostain pyrähtää
siihen pieni lintunen
ja kutsuu mukaansa
juhliin keijujen


Discokeijut
(Karsikas)

Tällaisissa juhlissa elää koko talo
Jokaisessa nurkassa sykkii neonvalo

Vilkkuu strobo, heiluu popo, peilipalllo hipattaa
savukone rutisee ja puntit vipattaa

Voi kuinka mukavaa onkaan tanssia
kun tulee kuuma, otetaan taas mehua

Juhlissa keijujen
laulu raikaa, se on taikaa
juhlissa keijujen tanssitaan vaan

Juhlissa keijujen
laulu raikaa, se on taikaa
juhlissa keijujen aamuun jatketaan

On kultakurkkuja, hillosilmiä, timanttihampaita
Dollarihymyjä, silkkisiipiä, hopeahapsia

Vaan missä onkaan ystävä, jota tulit etsimään
Näissä valoissa hän joukkoon häviää

Juhlissa keijujen
laulu raikaa, se on taikaa
juhlissa keijujen tanssitaan vaan

Juhlissa keijujen
laulu raikaa, se on taikaa
juhlissa keijujen aamuun jatketaan

Oli mahtavaa päästä tanssimaan
mutta pian nämä ovet jälleen suljetaan
löytyi uusi ystävä, “hyvää yötä”, halataan
vähän naurattaa, tätä vielä muistellaan

Kun tullaan ulkoilmaan, vihdoin tajutaan
tänne emme pääse ehkä koskaan uudestaan

Juhlissa keijujen
laulu raikaa, se on taikaa
juhlissa keijujen tanssitaan vaan

Juhlissa keijujen
laulu raikaa, se on taikaa
juhlissa keijujen aamuun jatketaan


Kulkurin laulu
(Karsikas)

Kapeita kujia tallustan
sain seurakseni kulkukissan naukuvan
Miksi tahdoin sankariksi
eihän Sintistä ole edes ujoksi kulkuriksi

Toiveeni on, että pääsisin omaan sänkyyn
Toinen toiveeni on, että saisin purkin hilloa
Vadelmahilloa!
Kolmas toiveeni on, että joku vähän silittäisi mua
Neljäs toiveeni on kai mahdoton


Voi mistä löytäisin mä sen
keijukaisen, joka lupas mulle aamun iloisen
Juoksin täysin mäntyä päin
kun ihanasta elämästä päivisin unia näin

Toiveeni on, että pääsisin omaan sänkyyn
Toinen toiveeni on, että saisin purkin hilloa
Mansikkahilloa!
Kolmas toiveeni on, että joku vähän silittäisi mua
Neljäs toiveeni on kai mahdoton

Kaikki varjot pitenee
ilta saapuu enkä tiedä yhtään minne meen
Mutten ole onneton
roskapöntöstä mulle hymyilee rotta hampaaton

Yksi toiveeni on, että pääsisin omaan sänkyyn
Toinen toiveeni on, että saisin purkin hilloa
Puolukkahilloa!
Kolmas toiveeni on, että joku vähän silittäisi mua
Neljäs toiveeni on kai toivoton

Puolukkahilloa!
Mustikkahilloa!
Mansikkahilloa!


Mitä uni on?
(Karlström & Karsikas)

Mitä uni on, jos se ei olekaan totta?
Mitä tosi on, unta unetonta?

Jos en saisi uneksia, en voisi kuvitella
Kai silmäluomen alla ois vain mustaa mustalla

Mustat leikit pimeässä
Pihan mustat puut
Musta laulu korpin suusta
Musta täysikuu

Hiukan pelkään sitä, että taivaskin ois musta
Kielikin jos tummenee, en kilju riemusta

Jos ilman unelmia joku kulkee täällä
luulen, että surullinen on joka säällä

Mustat leikit pimeässä
Pihan mustat puut
Musta laulu korpin suusta
Musta täysikuu

Mustat leikit pimeässä
Pihan mustat puut
Musta laulu korpin suusta
Musta täysikuu

En tahdo sellaista
Tahdon käyttää mun mielikuvitusta
En tahdo sellaista
Kaipaan sateenkaari-ilotulitusta
En tahdo sellaista
Tahdon käyttää mun lempihuvitusta
Ei mitään rajoitusta
Tahdon unta nähdä susta


Kauhukaupunki
(Karlström & Karsikas)

Savupiippulohikäärme
syöksee savua
Sikajunan pilli
huutaa yhtä tavua

Ikkunoiden lasisilmät
selän takana
Viemäreiden vesisuonet
tuolla alhaalla

Varjokuvahirviöitä
liikkuu kujilla
sata hammasta
on tiilimuurilla

Kun puuta puuksi luulin
se oli valetta
Sen kädet liikkuu, varsi taipuu
se tahtoo tarttua

Kummitusjunassakin olis hauskempaa
Täällä uskalla en edes aivastaa
Kun huvitusta etsin, ostin väärän piletin
Sen mielelläni vaihtaisin

Porttikongi kumahtelee
öistä melua
Roskiksetkin käyvät
kummaa keskustelua

Vaunu ajaa ohitseni
tuntosarvineen
Tuhat silmäparia
mua seurailee

Kummitusjunassakin olis hauskempaa
Täällä uskalla en edes aivastaa
Kun huvitusta etsin, ostin väärän piletin
Sen mielelläni vaihtaisin

Vatsa kurnii, mouruaa
Se ei ole harhaa
Kun kolikolla saan
vain mustaa hattaraa


Metsän syli
(Karlström & Karsikas)

Voi sinua Silmusuu.
Liian suureen kainalooni tuu.

On ikäväsi muisto vaan,
kun pääsi turkkiini voit upottaa.

Metsä ottaa meidät syliin, kantaa sammal,
kuusi suojansa antaa.
Tuuli laulaa meidät uneen,
jos ei laula lintunen.

Voi sinua Silmusuu.
Liian suureen kainalooni tuu.

On ikäväsi muisto vaan,
kun pääsi turkkiini voit upottaa.

Painan surut käpälällä.
Ja peitän metsänvihreällä.

Metsä ottaa meidät syliin, kantaa sammal,
kuusi suojansa antaa.
Tuuli laulaa meidät uneen,
jos ei laula lintunen.

Voi sinua Silmusuu.
Liian suureen kainalooni tuu.


Sintti Silmusuu
(Karsikas)

Kovin omituista
Linnut kurkkii puista
Oravatkin sitä tuijottaa

Eihän ole hassu, vaikka onkin nassu
pyöreä kuin taivaan täysi kuu

Silmusuu, Sintti Silmusuu
Nimensä hän unohtaa joskus
Silmusuu, hän on Silmusuu
Nenänpäänsä on iso kirsikka,
vaan suu on kuin pieni silmu puun

”Kovin omituista”
kuiske kuuluu suista
“kuka on tuo pieni pörröpää?”

Kovin omituista
eihän sen jutuista
tai hännän päästä kukaan kinni saa

Silmusuu, Sintti Silmusuu
Nimensä hän unohtaa joskus
Silmusuu, hän on Silmusuu
Nenänpäänsä on iso kirsikka,
vaan suu on kuin pieni silmu puun

Kovin omituista
Ei Sintin jutut luista
vaikka hyvin muita kuuntelee

Kovin omituista
ei ikäänsäkään muista,
kolme vuotta vaiko kymmenen

Silmusuu, Sintti Silmusuu
Nimensä hän unohtaa joskus
Silmusuu, hän on Silmusuu
Nenänpäänsä on iso kirsikka,
vaan suu on kuin pieni silmu puun

Kovin omituista
linnut kurkkii puista
oravatkin aina tuijottaa

Kovin omituista
kuiske kuuluu suista
Sehän on se Sintti Silmusuu


Kirjaimia kaksi
(Karsikas)

Piirrän viivan, piirrän kaksi
Muuttuu viivat tarinaksi
Piirrän viivan, piirrän kaksi
Ne muuttuu tarinaksi

Piirrän viivan, piirrän kaksi
Muuttuu kuvat kirjaimiksi
Piirrän kirjaimia kaksi
Ne muuttuu tarinaksi

Syntyy auringosta O
Ja tuo O mua opettaa:
On yksi suora viiva I
Se U:sta usein uneksii
Sihisee S hämärässä
T:n viiva törmää taivaaseen

Piirrän viivan, piirrän kaksi
Muuttuu viivat tarinaksi
Piirrän viivan, piirrän kaksi
Ne muuttuu tarinaksi

Piirrän viivan, piirrän kaksi
Muuttuu kuvat kirjaimiksi
Piirrän kirjaimia kaksi
Ne muuttuu harakaksi

S-I-N-T-T-T-I
Nyt yksi liikaa on
S-I-L-M-U-S-U
Taas toinen unohtuu,
Unohtuu

Piirrän viivan, piirrän kaksi
Muuttuu viivat tarinaksi
Piirrän viivan, piirrän kaksi
Ne muuttuu tarinaksi

Piirrän viivan, piirrän kaksi
Muuttuu kuvat kirjaimiksi
Piirrän kirjaimia kaksi
Ne muuttuu omenaksi

Jälleen O mua opettaa:
N salamana leimahtaa
Ja L:n kulman takaa
M:n vuoret kurkistaa
Sihisee S hämärässä
T:n viiva törmää taivaaseen

S-I-N-T-T-T-I
Nyt yksi liikaa on
S-I-L-M-U-S-U
Taas toinen unohtuu, unohtuu
Vaan ei se haittaa,
sillä opin kirjoittamaan vihdoinkin

Piirrän viivan, piirrän kaksi
Muuttuu viivat tarinaksi
Piirrän viivan, piirrän kaksi
Ne muuttuu tarinaksi

torstai 13. toukokuuta 2010

Aurinkoinen Sintti Silmusuu

Toukokuun Olivia-lehdessä on aurinkoinen arvio Sintti Silmusuu -levystä. Myös uusimmasta Koululaisesta ja Leppiksestä löytyy hauskat arviot.